Meistä
Tapamme toimia
Yksi yhteyshenkilö. Selkeä prosessi. Avoin yhteistyö. Laadukas lopputulos.

Meille tärkeintä on rehellinen yhteistyö asiakkaiden kanssa ja laadukas työnjälki. Vuosia markkinoinnin parissa on kertynyt jo yli 20 vuotta. Suurimpien asiakkaidemme joukkoon kuuluvat esimerkiksi Kemppi ja Novowood. Ymmärrämme, mitä menestyksekäs ja aikaansa edellä oleva mainonta vaatii, ja vastaamme haasteeseen!
Henkilö arvioi digitaalisia dokumentteja ja tarkistuslistoja, symboloiden yrityksen missiota avoimesta yhteistyöstä ja tulosten saavuttamisesta.

Missio

Luomispiste auttaa yrityksiä kasvamaan vahvan visuaalisen viestinnän ja selkeän markkinoinnin avulla. Uskomme avoimeen yhteistyöhön, sujuvaan arkeen ja tuloksiin, jotka näkyvät ja tuntuvat.
Me kuuntelemme, ideoimme ja rakennamme ratkaisuja yhdessä – sellaisia, jotka eivät jää pöytälaatikkoon, vaan kulkevat asiakkaan arjessa mukana ja tukevat kestävää kasvua.
Ota yhteyttä

Visio

Luomispiste haluaa olla pitkäaikainen, uudistuva kumppani, jolta löytyy luovuuden lisäksi myös tulevaisuuden osaamista. Näemme itsemme kasvavana ja ajassa elävänä tiiminä, jonka puoleen asiakas kääntyy, kun tarvitsee aidosti toimivia ratkaisuja.
Haluamme kasvaa yhdessä asiakkaidemme kanssa ja vastata markkinoiden muuttuviin tarpeisiin rohkeasti ja uteliaasti.
Ota yhteyttä
ähikuva silmälaseista, jotka ovat edessä kaupunkimaiseman. Silmälasien läpi kuva on tarkka ja selkeä, kun taas kehysten ulkopuolella maisema on sumea. Kuva symboloi selkeää visiota ja tulevaisuuden näkemystä.
Tiimi
Sini Alltin, Luomispisteen graafisen suunnittelijan, muotokuva.
Sini Allt
Graafinen suunnittelija & Asiakkuuskumppani
Muotokuva Pauli Jokista, Luomispisteen Senior Web Developerista.
Pauli Joki
Senior Web Developer
Muotokuva Toni Tilsalasta, Luomispisteen graafisesta suunnittelijasta.
Toni Tilsala
Graafinen suunnittelu,
3D-suunnittelu & Animointi
Muotokuva Anniina Hovi, Luomispisteen graafisesta suunnittelijasta.
Anniina Hovi
Graafinen suunnittelu
Muotokuva Miisa Taavitsaisesta, Luomispisteen luovasta strategista ja markkinointiasiantuntijasta.
Miisa Taavitsainen
Luova strategi & Markkinoinointiasiantuntija